Talot
Mökit
Huvilat

Laadukkaasti, joustavasti, luotettavasti

LAKKAPÄÄ – Koti pohjoisessa

Jukka ja Juha Lakkapää

Jukka ja Juha Lakkapää Aavasaksan huipulla, Ylitorniolla.

Lakkapää on yli 50 vuotta toiminut paikallinen perheyritys, joka tuntee asiakkaansa. 

Konsernin juuret ovat Juoksengin kyläkaupassa, jonka perustivat Esa ja Ulla Lakkapää vuonna 1964. Ensimmäisen rauta- ja maatalouskauppaan erikoistuneen liikkeen kauppiaspariskunta avasi Ylitorniolle vuonna 1984. Pojat Jukka ja Juha ottivat rauta-maatalouskaupan ohjakset käsiinsä vuonna 1996, ja siitä lähtien yritys on ollut vahvassa kasvussa.

Talon rakentaminen ja remontointi kuuluvat nykyään yrityksen toiminnan ydinalueisiin. Rautakauppatoimintaan liittyviä materiaalivirtoja, samoin kuin ammattitaitoisen henkilökunnan osaamista, on mahdollista hyödyntää rakennushankkeen kestäessä ja jo sitä ennenkin. Opastusta ja neuvontaa on helposti saatavilla ja rakennusmateriaalien hinnat pysyvät kilpailukykyisinä yrityksen suurten ostovolyymien ansioista. Samasta syystä käytettävissä oleva tuotevalikoima on huomattavan laaja.

Lakkapään tavoitteena on olla mukana tarjoamassa laadukkaita ja kestäviä ratkaisuja pohjoisen rakentajille. Tarjoamme tuotteita, palveluja ja verkostoja niin omakoti- kuin ammattirakentajillekin, maatalousyrittäjiä unohtamatta. Koska toimintamme keskittyy Pohjois-Suomeen ja -Ruotsiin, ovat pohjoisen erityistarpeet meille tuttuja ja ne huomioidaan toiminnan jokaisessa vaiheessa.

Lakkapää toimii tänä päivänä rajan molemmin puolin, sekä Suomessa, että Ruotsissa. Vaikka itse myymälät sijaitsevatkin Suomen puolella (Ylitornio, Tornio, Rovaniemi ja Oulu), on toimintaa runsaasti myös Ruotsin puolella rajaa.

Lakkapään Suomen verkkokauppaan tästä Lakkapään verkkokauppa Suomi Lakkapään Ruotsin verkkokauppaan tästä Lakkapään verkkokauppa Ruotsi

Julkaisujärjestelmä | Hakukoneoptimointi Netello